Kesän kurkistaessa orastavana oviaukostaan,
katselen kädenjälkeäsi – rakentamasi ryhdikkyyttä.
Sen suojaavia seiniä, turvallisiksi tilkitsemiäsi.
Kuinka kauniiksi kaiken korjasit,
talven tuultenkin tuiverrettua tupaasi.
Kannattelit kasvavia.
Neuvokkaita nurkkapieliä, liitosten lujuutta.
Miten myönteisesti tarkastelit tilanteita,
ehtivänä emona opastit omiasi.
Puhalsit pudottuamme.
Korkeaa kattoa, taivasta tavoittavaa.
Millaisen mallin matkalle maailmaan,
pesueellesi pystytit, tuit taiten taivalta.
Rakastit rajattomasti.
Aurinko ahavoi rosoiset riimat.
Kiitos kohoaa korkealle
laulaen lempeimmät laulunsa.
Soin sinua.
Äiti.
JH 2018